Kiintymys – maailmankaikkeuden vahvin voima
Minkälaisella kasvatuksella lapsi kasvaa ja kehittyy terveeksi itseään ja muita kunnioitavaksi empaattiseksi aikuiseksi? Mitä kasvatuksessa täytyy tapahtua, että hänen on mahdollista kasvaa täyteen ihmisyyden potentiaaliinsa? Minkälainen lapsi on vastaanottavainen oppimaan ja ottamaan ohjeita vastaan? Näihin kaikkiin kysymyksiin on yksi vastaus ylitse muiden.
Dr. Gordon Neufeld, kanadalainen kehityspsykologi phD, on tutkinut elämäntyönään lapsen ja vanhemman suhdetta. Hänen mukaansa lapsi, jolla on syvä kiintymyssuhde (attachment relationship) häntä hoitavaan aikuiseen, kehittyy ja kasvaa niin kuin luonto on tarkoittanut meidän ihmisten kehittyvän ja aikuistuvan. Tämä sama kiintymyssuhde mahdollistaa lapsen mutkattoman ohjauksen ja opetuksen, sillä luonnollisinta on oppia niiltä keihin meillä on turvallinen suhde.
Ohjeiden viidakossa eksyy helposti
Tunnekasvatuksesta, varhaisesta vuorovaikutuksesta ja kiintymyksestä puhutaan paljon, mutta kuitenkin ne ovat jotakin, joista on vaikea saada otetta. Ne kuulostavat hyvälle ja niihin voi helposti samaistua, mutta joiden käytäntöön vieminen arjessa saattaa olla haastavaa.
Suurimmat syyt tälle käytännön haasteelle ovat ohjeiden paljous (verkko on pullollaan ohjeita lasten kasvatuksesta), mutta ennen kaikkea perusymmärryksen puute siitä kontekstista, missä lapsen kasvu tapahtuu. Aiempien sukupolvien ei ole tarvinnut asiaa miettiä, koska kulttuuri on tukenut, että lapset tukeutuvat heitä hoitaviin aikuisiin. Tänä päivänä tämä ei ole enää itsestäänselvyys. Yhteisö ja kulttuuri, jossa lapsemme kasvavat on täysin erilainen kuin esimerkiksi 70 vuotta sitten. Jotain luonnollista on joiltain osin mennyt rikki yhteisöjen ja perinteisten perhekokonaisuuksien hajotessa ja yksilöllisyyden kulttuurin kasvaessa. Tänä päivänä tuo sanaton tieto pitää korvata tiedostamisella ja tiedolla.
Toisin sanoen nykyään on entistä tärkeämpää sisäistää mikä on se perusta mihin lapsen luonnollinen kasvu perustuu. Vain siten voimme tehdä työmme vanhempina ja kasvattajina niin kuin luonto on sen tarkoittanut.
Mitä tietoa tarvitsemme?
Tärkein yksittäinen asia, mikä pitäisi ymmärtää, on juurikin kiintymyssuhde vanhemman ja lapsen välillä.
Monien hajanaisten kasvatusohjeiden sijaan vanhemmat tarvitsevat syvän ymmärryksen siitä mitä kiintymyssuhde tarkoittaa ja miten saada se eläväksi omassa suhteessaan lapseen.
Neufeldin mukaan pohjimmiltaan kyse ei ole siitä mitä vanhemmat tekevät lastensa kanssa, vaan keitä he ovat lapsilleen. Kyse ei ole siis toimimisesta vaan olemisesta; kuka olen lapselleni? Ymmärränkö lastani jokaista sielun sopukkaa myöden? Olenko hänelle turva ja järkähtämätön rakkauden lähde tapahtui mitä tahansa?
Mitä kiintymys on?
Neufeld selittää asian yksinkertaisesti näin: Se on voima, joka saa henkilöt vetämään toisiaan puoleensa.
Vetovoima pitää maailmankaikkeuden koossa ja se sitoo planeetat kiertämään aurinkoa. Sama vetovoima pitää meidät yhdessä kiintymyksen kontekstissa.
Neufeldin mukaan kiintymyssuhde on kuin psykologinen kohtu, joka suojaa lasta ulkomaailmalta ja sen haavoittavuudelta. Napanuoraa pitkin lapsi saa kaiken tarvitsemansa huolenpidon meiltä vanhemmilta. Kiintymyssuhde on alusta, jossa me vanhemmat olemme vastaus lapsen läheisyyden tarpeelle; tarpeelle olla lähellä, olla samankaltainen, olla osa perheyhteisöä, olla merkityksellinen, olla kutsuttu ja olla tunnettu sisimpiä sopukoita myöden. Suhde lapsen ja aikuisen välillä on peruskallio, jonka päälle kaikki muu rakentuu.
Kiintymys on lajimme selviytymisen elinehto. Katastrofin iskiessä emme ensimmäiseksi etsi ruokaa tai vettä vaan selvitämme ovatko meille läheiset ihmiset kunnossa. Missä on äiti? Missä on isä, isoisä tai kuka tahansa meille rakas? Se, että olemme yhdessä, moninkertaistaa selviytymisen mahdollisuutemme verrattuna siihen, että olisimme yksin maailmassa.
Aikuisten rooli
Lapsen on tarkoitus kiintyä syvästi häntä hoitaviin aikuisiin. Meihin turvallisiin aikuisiin, jotka pidämme hänet turvassa tapahtui mitä tahansa. Aikuisiin, jotka olemme valmiita uhraamaan omastamme, että hän selviää. Aikuisiin, joiden kanssa lapsellamme on ikuisuussuhde kuoleman tuolle puolen asti.
Tämä yhteys on elintärkeää. Me aikuiset luomme tuon yhteyden ja siksi sen olemassaolosta meidän on hyvä olla tietoisia. Jos emme pidä huolta tästä vahvasta ja syvästä yhteydestä lapseemme, hän kyllä kiintyy (yllättävän helpostikin) toisaalle. Johonkin, joka ei ole lapsen kasvun kannalta hyväksi saatikka turvallista, kuten digitaalisiin laitteisiin tai samanikäisiin ystäviinsä (ystävät ovat tärkeitä, mutta eivät saa olla ensisijaisia kiintymyksen kohteita). Jos näin käy, olemme kasvattajina pulassa. Lapsi, joka on kiintynyt muihin kuin meihin, on hankala kasvatettava ja hänen emotiaalinen ja psykologinen kehityksensä voi jäädä keskeneräiseksi.
Tietoisuuden voima
Meidän kasvattajien tulee ymmärtää kuinka suuresta voimasta kiintymyksessä on kyse ja kuinka suuri tarkoitus sillä on kasvun ja kehityksen kannalta. Se on elinehto ja pohja, jonka päälle kaikki muu rakentuu. Se on viitekehys, jossa meistä kasvaa ihmisiä ja ennen kaikkea inhimillisiä.
Kiintymys vetää meitä magneetin lailla yhteen kaikkina ikäkausina. Jos emme koe yhteyttä, olemme hukassa. Jos parisuhteesta on yhteys kadoksissa, onko meillä hyvä olla? Jos me aikuiset voimme yhteyden puuttuessa huonosti, mitä sen puute tekeekään lapselle, jonka aivot eivät ole vielä kehittyneet?
Näinä vaikeina aikoina, jona yhä useammat lapset ja nuoret voivat huonosti, jokaisen vanhemman pitäisi tulla tietoiseksi kiintymyssuhteen perusteista ja sen pohjalta tarkastella omaa suhdetta lapseensa. Asian tiedostaminen on ensimmäinen askel polullamme eheään suhteeseen lapsemme kanssa. Vasta sen jälkeen korjaavat askeleet on mahdollista ottaa.